Ravintola-alan opiskelijoita ja tarjottimella pullaa.

Osaamisen hankkiminen

Toimintaamme eri oppimisympäristöissä ohjaa osaamisperusteisuuteen pohjautuva ja taitojen oppimista painottava valmentava työote: tavoitteellisuus, tuki, tekeminen ja toiminnallisuus.


Riveriassa tarjoamme sinulle mahdollisuuksia hankkia puuttuvaa osaamista monenlaisissa oppimisympäristöissä niin oppilaitoksessa kuin sen ulkopuolellakin.

Opetuksessa käytetään monimuotoisia ja osallistavia työskentelymenetelmiä:

Työelämässä oppiminen

Opit suurimman osan tutkinnon perusteissa määritellystä ammattitaidosta  työelämässä. Samalla saat yleisiä valmiuksia työelämää ja elinikäistä oppimista varten. Käytännön ammattitaidon osaamista hankit joko koulutus- tai oppisopimuksella sekä opettajan ohjauksessa erilaisissa yhteistyöprojekteissa. Näitä voi myös joustavasti yhdistää opintojen aikana.

Suunnittelet jokaisen työelämässä oppimisen jakson yhdessä opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Työelämässä oppiminen kirjataan sinun henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaasi (HOKS).

Suunnittelu

  • Ohjaava opettaja kertoo sinulle työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja ohjaa paikan haussa.
  • Ohjaava opettaja varmistaa hakemasi paikan soveltuvuuden tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin ja turvallisuuteen nähden sekä vastaa tarvittavien sopimusten laadinnasta työpaikan kanssa ennen jakson alkua.
  • Sopimukseen kirjataan mm. työtehtävät ja työvuorot.
  • Opettaja ja työpaikan edustaja allekirjoittavat sopimuksen ja antavat tiedoksi sinulle.

Ohjaus

  • Työpaikkaohjaaja vastaa sinun  perehdyttämisestä ja ohjaamisesta työpaikalla.
  • Opettaja ohjaa ja tukee sinun oppimista käymällä työpaikalla ja eri välineiden välityksellä.  Opettaja ja työpaikkaohjaaja voivat myös seurata sinun oppimista oppimispäiväkirjasta.

 Palaute ja arviointi

  • Työpaikkaohjaaja ja opettaja antavat koko jakson ajan sinulle palautetta siitä, miten edistyt asetettuihin tavoitteisiin nähden.
  • Näytössä osoitat osaamisesi
  • Yhteisten tutkinnon osien suorittamiseksi vaadittava osaaminen voidaan osoittaa kirjallisissa tai suullisissa kokeissa tai erilaisilla tehtävillä sekä näytössä silloin, kun sen osaaminen osoitetaan ammatillisen tutkinnon osan yhteydessä.
Oppilaitos

Oppilaitoksen tiloissa opiskellessasi ja harjoitellessasi saat uusia taitoja ja tietoja, joita tarvitset työelämässä. Riverian tilat, välineet ja materiaalit ovat alan vaatimusten mukaiset. Riverian oppimisympäristöt mahdollistavat aktiivisen yhteistyön työelämän kanssa ja edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista.

Riverian eri kampuksiin ja niiden oppimisympäristöihin voit tutustua nettisivuiltamme: riveria.fi.(siirryt toiseen palveluun)

Pajatoiminta on avoin oppimisympäristö, jossa voit opiskella  ammatillisia sekä yhteisiä opintoja. Opiskelet yksin tai yhdessä, tuettuna tai omaan tavoitteen mukaisesti. Pajat ovat auki toimipisteestä riippuen päivittäin tai useamman kerran viikossa. Tutustu pajatoimintaan täällä: Opintopajat..

Verkko-oppiminen

Riveriaan jatkuvan haun kautta tulleilla opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden opintoja verkossa. Elokuusta 2024 alkaen oppivelvolliset opiskelijat suorittavat yhteiset tutkinnon osat pääsääntöisesti lähiopetuksessa.

Verkossa suoritat annetut tehtävät joustavasti ajasta ja paikasta riippumattomasti.

Miten aloitan oppimisen verkossa?

Riverian opiskelijan on aina ilmoittauduttava verkko-opintoihin eRiverian tarjottimen kautta Wilmassa: wilma.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Ilmoittautumisen jälkeen voit aloittaa opinnon johon olet ilmoittautunut osoitteessa eriveria.fi.

Verkko-opintosuunnitelmista tulee ennen opintojen aloittamista keskustella omavalmentajan ja/tai omavalmentajan kanssa – ne ovat osa henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaasi (HOKS).

Mitä etua verkko-oppimisesta sinulle on?

Verkossa opiskelu tarjoaa sinulle mahdollisuuden opiskella aikaan ja paikkaan sitomattomasti, edetä opinnoissasi yksilöllisen suunnitelman mukaisesti ja laajentaa opintojen valinnaisuutta sekä seurata omien opintojesi etenemistä reaaliaikaisesti.

Mitä verkko-opiskelu sinulta vaatii?

Verkossa opiskelu edellyttää sinulta seuraavia taitoja ja valmiuksia:

  • itseohjautuvuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • oma-aloitteisuutta
  • ajankäytön hallintaa ja kykyä ohjata opiskeluprosessia (vrt. opiskelun suunnittelu)
  • tiedonhankintataitoja
  • verkossa työskentelyn edellyttämiä tietoteknisiä taitoja
  • kykyä ylläpitää aktiivisuutta ja innostuneisuutta
  • verkkovuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä yhdessä muiden kanssa verkossa
  • kykyä antaa ja ottaa palautetta vastaan.

Lisätietoja:

Jos harkitset opintojen keskeyttämistä tai tutkinnon vaihtoa, ota yhteyttä omavalmentajaasi, opinto-ohjaajaasi tai kuraattoriisi,