Värikäs kolmionmuotoinen kappale vaalealla alustalla.

Tuet ja etuudet

Tutustu tukiin ja etuihin, joihin olet oikeutettu opiskellessasi ammatillisessa koulutuksessa. 


Opiskelu ammatillisessa koulutukesessa on maksutonta. Kustannuksia voi syntyä opiskelumateriaaleista, työvaatteista ja -välineistä. Oppivelvollisille opiskelu on aina maksutonta. Katso taulukosta mitä tukia ja etuuksia voit saada. Suurenna kuva klikkaamalla.

Opiskelijakortti

Opiskelijakorteilla saat alennuksia ja etuuksia

Opiskelijajärjestöjen opiskelijakortit

SAKKI‐kortti oikeut­taa myös Matka­huol­lon ja VR:n opis­ke­lija‐alen­nuk­siin. Kortti kannattaa hankkia heti opintojen alussa koko opiskeluajaksi. Tällöin kortti on valmiina esimerkiksi ensimmäistä junamatkaa varten. Liittyminen onnistuu Sakki ry:n sivuilla: sakkiry.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Suomen opiskelija-allianssi OSKU ry:n kortista saat lisätietoja yhdistyksen sivulta osku.info/opiskelijakortti(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Kahden tutkinnon opiskelijat voivat hankkia myös Suomen lukiolaisten liiton opiskelijakortin sivustolta lukio.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

SAKKI- tai OSKU-kortin hankintaa varten tarvitset opiskelijatodistuksen, jonka saat opintotoimistosta. Voit tilata sen sähköpostilla opintotoimisto@riveria.fi tai Opintotoimiston sivulta.

Digitaalinen Slice-opiskelijakortti

Slice-sovellus älypuhelimen näytöllä.

Ota käyttöön maksuton ja digitaalinen Slice-opiskelijakortti. Kortilla saat monia opiskelijaetuja ja -alennuksia Suomessa. Edut löydät kätevästi Slicen omasta sovelluksesta, jossa voit selata ja lunastaa etuja. Opiskelijaetuja myöntävät yritykset tunnistat katukuvassa sinisestä Slice-sydäntarrasta. Etuja on tarjolla lähes joka paikkakunnalta, kaiken ikäisille, paikallisista ja valtakunnallisista yrityksistä sekä verkkokaupoista.

Voit saada Slice-opiskelijakortin, kun opintosi kestävät yli 4 kuukautta. Opintojesi mukaan korttisi väri on joko sininen tai vihreä.

Sininen vai vihreä Slice-opiskelijakortti?

Slice-kortista on kaksi versiota: sininen ja vihreä kortti. Sininen kortti on tarkoitettu päätoimisesti opiskeleville opiskelijoille, joille ei makseta opiskeluajalta päivärahaa tai palkkaa. Se oikeuttaa yleisten Slice-opiskelijaetujen lisäksi VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennuksiin.

Sininen Slice-kortti.

Vihreällä kortilla et saa alennusta VR:n tai Matkahuollon lipuista, mutta se oikeuttaa kaikkiin muihin opiskelijaetuihin ympäri Suomen.

Vihreä Slice-kortti.

Tarkemmat ehdot VR:n ja Matkahuollon alennuksiin löydät VR:n ja Matkahuollon verkkosivuilta:

Kortin käyttöönotto:
  1. Anna Wilmassa suostumus tietojen luovuttamiseen fi:lle opiskelijakorttisi toimittamista varten. Suostumuksen voit antaa Wilman henkilö- ja yhteystietolomakkeella. Vahvista samalla, että olet tutustunut VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennusten ehtoihin.
  2. Odota 60 minuuttia, että tietosi ehtivät siirtyä Slicelle.
  3. Siirry osoitteeseen slice.fi/upload/riveria(siirryt toiseen palveluun). Lataa sivulla valokuvasi palveluun, täytä sivustolla kysyttävät tiedot ja tilaa kortin aktivointikoodi.
  4. Saat Sliceltä sähköpostin, jossa on opiskelijakorttisi aktivointitunnukset. Viesti tulee sekä Riverian että Wilmaan kirjattuun henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseen. Huomioi, että aktivointikoodit sisältävä sähköposti voi mennä roskapostiin.Jos et saa viestiä, tarkista myös roskapostikansio.Jos sähköposti ei saavu, eikä löydy myöskään roskaposti-kansiosta, laita viestiä Slicen asiakaspalveluun osoitteella info@slice.fiKortin aktivointitunnukset voi saada vain Slicelta.
  5. Lataa Slice.fi(siirryt toiseen palveluun)-sovellus puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi.
  6. Kirjaudu saamillasi aktivointitunnuksilla Slice-sovellukseen.
  7. Kortti on valmis käytettäväksi. Nauti opiskelijaelämästä ja hyödynnä tuhannet opiskelijaedut ympäri Suomen!

Kun koulutuksesi päättyy, korttisi voimassaolo lakkaa.

Vaihdoitko puhelinta?

Mikäli vaihdat puhelinta ja sinun täytyy siirtää digitaalinen opiskelijakortti uuteen laitteeseen, toimi seuraavasti:

  1. Nollaa ensin tunnuksesi osoitteessa: Slice.fi/resetoi(siirryt toiseen palveluun)
  2. Kirjoita sähköpostiosoitekenttään sama sähköpostiosoite, jonka olet ilmoittanut Wilmassa henkilökohtaiseksi sähköpostiosoitteeksi. Se on joko koulun sähköpostiosoite tai muu sähköpostiosoitteesi.
  3. Saat hetken kuluttua sähköpostiisi linkin, jota klikkaamalla saat uudet aktivointitunnukset, joilla voit ladata kortin toiseen laitteeseen.
Maksuton ruokailu

Perustutkinto- ja TUVA-opiskelijana sinulla on oikeus maksuttomaan opiskelijalounaaseen opiskelupäivien aikana. Sinulla on oltava jokaisena koulupäivänä mukanasi oma kortti, jossa on viivakoodillinen henkilötunniste. 
Ruokailuetuus ei koske työvoima- ja oppisopimuskoulutusta.

Vakuutusturva

Tapaturmavakuutus

Tapaturmalla tarkoitetaan ulkoisesta tekijästä johtuvaa äkillistä ja odottamatonta tapahtumaa, joka aiheuttaa työntekijälle tai opiskelijalle vamman tai sairauden.
Työtapaturma- ja ammattitautilaki 459/2015 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Opiskelijana olet vakuutettu opintojesi aikana

  • käytännön opetustilanteissa
  • työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana
  • työpaikan ja kodin välisellä matkalla
  • teoriatunnilla
  • liikuntatunnilla
  • välitunnilla / siirtyessä oppitunnilta toiselle
  • koulun ja kodin välisellä matkalla
  • HOKSin mukaisilla matkoilla kotimaassa ja ulkomailla, myös matkalla sattuvan sairastumisen ja matkatavaravahingon osalta.

Vahingon sattuessa toimi näin

  1. Hakeudu lääkäriin lähimpään / haluamaasi hoitolaitokseen ja ota mukaan henkilöllisyystodistus. Kerro hoitolaitoksessa, että opiskelet Riveriassa ja mitä on sattunut.
  2. Ilmoita opettajalle vahingosta heti kun se on mahdollista.
  3. Täytä tapaturmailmoitus mahdollisimman pian opettajan kanssa. Jos et tavoita opettajaa, ota yhteys opintotoimistoon puh. 013 244 2220 tai sähköpostitse opintotoimisto@riveria.fi. Tarkista aukioloajat Opintotoimiston sivulta.
  4. Jos sinulla on kysyttävää tai olet maksanut itse matka- tai hoitolaitoskuluja, ole yhteydessä vakuutusyhtiöön: LähiTapiola(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Työtapaturmat puh. 09 453 3666 (ma-pe klo 8-16), Yksityistapaturmat puh. 09 453 3222 (ma-pe klo 8-16). Sähköposti: yritysten.henkilovahingot@lahitapiola.fi / salattuna: https://secure.lahitapiola.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

​​​​​​​Lisätietoja työtapaturmakorvauksista ja hakemisesta Lähitapiolan sivulla: www.lahitapiola.fi/tyotapaturmakorvaus(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Säilytä tapaturmaan liittyvät kuitit (esim. matka- ja lääkekulut) vuoden ajan. Voit hakea korvausta kuluista suoraan vakuutusyhtiöltä.

Huomioitavaa

  • Tapaturmavakuutus on voimassa myös lääkärin määräämän/suositteleman sairausloman aikana.
  • Jos tapaturmasta aiheutuneen sairausloman aikana tapahtuu työtapaturma, vahinko käsitellään uutena tapaturmana.
  • Sairausloman aikana ei suositella tehtäväksi sellaista työtä, missä aiempi vamma selvästi lisää riskiä uuteen tapaturmaan.
  • Tapaturmailmoitus tehdään aina, vaikka tapaturma ei vaatisi sairaanhoitoa tai kuluja ei syntyisi. Vain täytetty ja vakuutusyhtiöön lähetetty vahinkoilmoitus mahdollistaa opiskelijoille kuuluvien korvausten maksun.
  • Joustavissa oppisopimuksissa on opiskelija työnantajan vakuutusturvan piirissä, jos työnantaja maksaa palkkaa opiskelijan teoriaopiskelun aikana. Jos työnantaja ei maksa palkkaa teoriaopiskelun aikana, vakuuttamisesta vastaa oppilaitos.
  • Oppisopimuksissa opiskelija on työnantajan vakuutusturvan piirissä.
  • Vakuutusyhtiö ei korvaa silmälaseja, ellei tapahtuman yhteydessä ole tullut henkilövahinkoa (naarmu, kuhmu tms.), joka on todennettu lääkärissä.
  • Mahdollisesti Riverian korvattavaksi tulevien kulujen maksussa ei saa käyttää henkilökohtaisia bonus- ja etukortteja.

Matkavakuutukset ovat LähiTapiolassa  

Matkavakuutus ​on voimassa opiskelijoilla enintään 6 kk matkan alkamisesta. Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa.

Vakuutus kattaa työmatkojen yhteydessä toteutetut vapaa-ajan matkat. Vapaa-ajan matkojen osalta vakuutus on voimassa enintään seitsemän vuorokautta. Matkavastuuvakuutukseen sisältyy matkaoikeusturvavakuutus 85 000 euroa. Vakuutuskirjatekstistä poiketen matkavastuu-vakuutuksen omavastuu on 10 % kustannuksista, kuitenkin vähintään 150 euroa. Enimmäiskorvausmäärä matkaa kohden 2 229 euroa.

Pyydä matkalle lähtiessä matkavakuutuskortti ja -tiedot omavalmentajalta.

Matkasairauden tai -tapaturman sattuessa ulkomailla

Soita LähiTapiolan hätäpalveluun, joka palvelee 24/7 numerossa +358 800 0 4531. Saat neuvoja ja apua vahinkotapahtumassa.

Matkasairauden tai -tapaturman sattuessa kotimaassa

LähiTapiolan TerveysHelp -chat on auki joka päivä klo 7 – 23, tai voit soittaa numeroon 0206 1000 klo 7 – 21. Saat terveysneuvontaa ja tarvittaessa aika lääkärikäynnille varataan puolestasi. Palvelu on maksuton (norm. pvm), lataa sovellus AppStoresta tai Google Playsta.

Voit ilmoittaa matkasairaudesta, sairauden pahenemisesta tai matkatapaturmasta sähköisellä lomakkeella:

  1. Jos sinulle on jo aiheutunut kuluja, ota tositteet esille.
  2. Hae korvausta oheisella lomakkeella: Matkasairaus, sairauden paheneminen tai matkatapaturma(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)
  3. Säilytä tositteet vuoden ajan korvauksen hakemisesta.

Omaisuus- ja toimintavakuutukset

Opiskelijoiden työssäoppimisjaksolla sattuneissa omaisuusvahingoissa ensisijaisena ovat työnantajan vakuutukset, ja toissijaisena oppilaitoksen. Joustavissa oppisopimuksissa on opiskelija työnantajan vakuutusturvan piirissä, jos työnantaja maksaa palkkaa opiskelijan teoriaopiskelun aikana. Jos työnantaja ei maksa palkkaa teoriaopiskelun aikana, vakuuttamisesta vastaa oppilaitos. Omaisuusvahingoissa ota yhteyttä omavalmentajaasi tai top-ohjaajaasi.

Asunto opintojen ajaksi

Riverian asuntolat

Lähes kaikilla Riverian kampuksilla (Joensuu, Kitee, Lieksa, Niittylahti, Nurmes, Valtimo) on asuntola, josta voit saada asuntolapaikan vuodeksi kerrallaan (elokuu-toukokuu). Asuntolassa asuva opiskelija ei voi saada Kelan maksamaa yleistä asumistukea.

Lisätietoa Riverian asuntoloista

Muut asumisvaihtoehdot

Voit hakea Kelalta tukea asumismenoihisi opintojen ajaksi. Tarkemmat ohjeet tuesta ja hakemisesta löydät Kelan verkkosivulta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).  

Opiskeluterveydenhuolto

Kun aloitat ammatillisen perustutkinnon tai tuva-koulutuksen, sinulla on oikeus opiskeluhuollon palveluihin.

Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana voit varata ajan terveystapaamiseen sähköisen ajanvarauksen kautta. Terveystapaamisessa käydään läpi hyvinvointiisi, terveystottumuksiisi ja ammattialasi terveysriskeihin liittyviä asioita. Voit varata ajan seuraavasta linkistä: Verkkoajanvaraus – Ajanvaraus (siunsote.fi)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Jos olet oppisopimusopiskelija huomaa, että et kuulu opiskeluterveydenhuollon, vaan työterveyshuollon palveluiden piiriin.

Opiskeluterveydenhuollon tavoitteena on ylläpitää ja edistää opiskelijoiden hyvinvointia. Voit kääntyä terveydenhoitajan puoleen, jos sinulla on huolia tai kysymyksiä liittyen:

  • Terveydentilaasi tai hyvinvointiisi
  • Ammatinvalintaan tai työterveyteen
  • Seksuaaliterveyteen, seksitauteihin tai ehkäisyn aloitukseen
  • Rokotuksiin tai matkailuun
  • Elintapaohjaus, esim. painonhallinta, uniongelmat
  • Jaksamisen ja mielenterveyden haasteet
  • Päihdeongelmiin tai muihin riippuvuuksiin

Infektio-oireisena ei pidä tulla vastaanotolle, vaan terveydentilaa arvioidaan tarvittaessa puhelimitse. Jos terveydenhoitaja ei ole saatavilla, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi.

Ajanvaraus: Terveysaseman vastaanotolle pääset vain ajanvarauksella. Ajan voit varata sähköisen ajanvarauksen kautta: Verkkoajanvaraus – Ajanvaraus (siunsote.fi)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Tärkeä muistutus asiakasmaksulaista: Peruuttamattomasta vastaanottokäynnistä veloitetaan 18 vuotta täyttäneiltä sakkomaksu (56,70 €). Varmista siis, että saavut varatulle ajallesi tai peruutat sen, jos estettä ilmenee.

Tapaturmat ja ensiapu: Jos tapaturma sattuu oppilaitoksessa, ensiapu annetaan paikan päällä. Veritapaturmissa noudata oppilaitoksen antamia ohjeita.

Puolustusvoimien ennakkoterveystarkastukset: Suoritetaan sinä vuonna, kun täytät 18 vuotta. Puolustusvoimat toimittaa lisätietoa asevelvollisuudesta ja kutsuntatarkastuksista kirjeitse, jossa saat tarkemmat ohjeet.

Opintotuki

Opintotuen tarkoitus on turvata toimeentulosi opiskelun aikana. Kelan myöntämään opintotukeen kuuluvat opintorahan lisäksi huoltajakorotus, oppimateriaalilisä sekä opintolainan valtiontakaus. Opintotuen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat

  • oppilaitokseen hyväksyminen
  • päätoiminen opiskelu
  • opinnoissa edistyminen
  • taloudellisen tuen tarve

Opintorahaa voi hakea 17-vuotiaana. Opintorahan määrään vaikuttavat ikäsi, asutko itsenäisesti vai vanhempasi luona (olet vanhempasi luona asuva, jos asut samassa asunnossa vanhempasi kanssa), oletko avioliitossa, onko sinulla lapsia, sekä vanhempiesi tulot.

Tuen hakeminen

Opintotuki kannattaa aina hakea Kelan verkkopalvelun kautta: Omakela(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Sivusto opastaa hakemisessa ja kertoo mm. mahdolliset tarvittavat liitteet. Neuvoja opintotukietuuksiin saa opintotoimistosta, Kelan palvelunumerosta 020 692 209, sekä netistä: www.kela.fi/opintotuki(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Kela seuraa opintojen edistymistä vuosittain

Jotta voit saada opintotukea, opintojesi pitää myös edistyä. Edistyminen on riittävää kun suoritat koulutuksen suunnitellussa aikataulussa, esimerkiksi perustutkinnon vähintään neljässä vuodessa. Opintotuen maksamisen näkökulmasta suorituksia tulisi kertyä vähintään 20 osaamispistettä lukuvuodessa.

  1. Jos opintosi eivät ole edistyneet riittävästi, Kela lähettää sinulle selvityspyynnön kirjeitse ja OmaKelaan. Vastaa saamaasi selvityspyyntöön! Tarkista, että kaikki suoritukset on kirjattu Wilmaan. Voit pyytää myös omavalmentajaasi tarkistamaan edellisen lukuvuoden suorituksesi. Jos arviointeja puuttuu, pyydä opettajaa kirjaamaan puuttuvat suoritukset ja kerro siitä Kelalle antamassa vastauksessasi. Sinun täytyy kertoa vastauksessasi myös ne syyt, joiden vuoksi opintosi eivät ole edistyneet. Saat ohjeet vastaamiseen selvityspyynnön mukana. Oma vastauksesi riittää, jos Kela voi tarkistaa asian Koskesta. Saat omavalmentajaltasi oppilaitoksen todistuksen selvityksen liitteeksi, jos sinulla on hylättyjä arvosanoja tai keskeneräisiä suorituksia. Samalla voitte päivittää HOKSin. Omavalmentaja ottaa todistuksessa kantaa siihen, oletko osallistunut opetukseen säännöllisesti ja puoltaako oppilaitos tukesi maksamisen jatkamista.
  2. Vastauksesi perusteella Kela arvioi voidaanko opintotuen maksamista jatkaa. Jos et vastaa selvityspyyntöön tai esittämiäsi syitä opintojen hidastumiselle ei voida hyväksyä, opintotukesi voi lakkautua. Hyväksyttäviä syitä opintojen hidastumiselle voivat olla esimerkiksi oma tai läheisen henkilön sairaus, muu vaikea elämäntilanne tai erityisen laajan opintokokonaisuuden tekeminen. Lue tarkemmat ohjeet saamastasi selvityspyynnöstä.
  3. Kela voi myös itse keskustella kanssasi elämäntilanteestasi ja siitä, millaista muuta tukea saattaisit tarvita. Tarvittaessa Kela ohjaa opiskelijan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin tai selvittämään mahdollisuutta Kelan kuntoutukseen.
Koulumatkatuki ja matkakorvaukset

Kelan koulumatkatuki

Kelan myöntämä koulumatkatuki korvaa koulumatkojen kustannuksia. Voit saada koulumatkatukea, jos

  • koulumatkasi pituus on vähintään 10 kilometriä ja oppivelvollisilla vähintään 7 kilometriä yhteen suuntaan
  • sinulla on vähintään 10 matkapäivää kuukaudessa
    • vähintään 15 matkapäivää/kk > koko kuukauden tuki
    • 10-14 matkapäivää/kk > puolen kuukauden tuki
    • alle 10 matkapäivää > ei tukea
  • opiskelet päätoimisesti ammatillista perustutkintoa, sen tutkinnon osia tai TUVA-koulutuksessa ja asut Suomessa
  • katso tarkemmat edellytykset: Kelan koulumatkatuki(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Hae tuki Omakelassa ja hanki lippu lipunmyyjältä

  1. Hae koulumatkatuki Omakelassa: www.kela.fi/omakela(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Tarvitset hakemuksen tekemiseen verkkopankkitunnuksen tai mobiilivarmenteen. Tunnuksen saat omasta pankistasi ja varmenteen oman operaattorin kautta. Jos et voi itse kirjautua OmaKelaan, huoltajasi voi hakea tuen puolestasi.
  2. Käytä reittiopasta Kelareitit(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) ja selvitä koulumatkasi pituus sekä se, onko matkallasi käytettävissä julkista liikennettä.
  3. Varmista myös  koulupäiviesi määrä. Työpaikalla oppimisen työpäivät löydät Wilmasta HOKS-lomakkeltasi kohdasta Sinulle suunnitellut ja toteutuneet koulutus- ja oppisopimusjaksot opintojen aikana.
  4. Lähetä hakemus. Et tarvitse asioida hakemuksen kanssa opintotoimistossa. Jos käytät koulumatkaasi julkista liikennettä, saatat saada päätöksen, eli niin sanotun osto-oikeuden heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Tällöin voit ostaa matkalipun koulumatkatuettuun hintaan lipunmyyjän verkkokaupasta. Muissa tilanteissa Kela maksaa tuen sinulle sen jälkeen, kun hakemus on käsitelty.
  5. Kun saat osto-oikeuden, osta lippu lipunmyyjältä:

    – Waltti-matkakortti: Jos sinulla on jo käytössä Waltti-kortti, voit ostaa matkalipun Waltti-kaupasta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Uusi Waltti-kortti on käytävä lunastamassa Carelicumin myyntipisteestä.
    Ohje lipun hankkimiseen Joensuun seudun joukkoliikenteen sivuilla(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan), lisätietoja myös sivulla Kelan tukemat liput.(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)– Matkahuollon lipun voit hankkia Matkahuollon(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) Reitit ja liput -sovelluksesta. Matkahuollon toimipisteet eivät myy koulumatkatukilippuja. Jos sovelluksen tai tunnistautumisen kanssa on ongelmia, voit ottaa yhteyttä numeroon Matkahuollon palvelunumeroon 020 331 222 klo arkisin 8 – 16 välisenä aikana.

Tee muutosilmoitus aina kun matka muuttuu

Hae koulumatkatuki jokaisen toimintavuoden alkaessa sekä aina kun koulumatkasi muuttuu esimerkiksi työpaikalla oppimisen ajaksi. Tuki kannattaa hakea etukäteen, esim. ennen työpaikalla oppimisen alkua. Voit saada koulumatkatukea aikaisintaan hakemiskuukautta edeltävän kuukauden alusta alkaen. Jos esimerkiksi haluat saada tukea syyskuun alusta alkaen, jätä hakemus lokakuun loppuun mennessä.

Mikäli opiskelet työttömyysetuudella, johon sisältyy kulukorvaus, et voi saada Kelan koulumatkatukea.

Myös muut hakemisen tavat ovat mahdollisia

Jos et voi hakea tukea itse OmaKelassa, huoltaja voi hakea tuen puolestasi.

Tuen voi edelleen hakea myös koulumatkatuen hakemuslomakkeella (KM 1)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Jos haet tuen paperilomakkeella, saat oikeuden lipun ostoon vasta, kun Kela on käsitellyt hakemuksen. Päätöksen saamiseen kuluu useita päiviä.

Lisätietoja
Kelan palvelunumero puh. 020 692 209 arkisin klo 9-16 ja www.kela.fi/koulumatkatuki(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) ja Näin haet koulumatkatukea | Henkilöasiakkaat | Kela(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).
Myös Riverian opintotoimisto neuvoo ja opastaa tuen hakemisessa.

Matkahuollon ja VR:n opiskelija-alennus

Saat Matkahuollon ja VR:n opiskelija-alennukset opiskelijakortilla.
Lisätietoja alennuksista VR:n ja Matkahuollon sivuilta: www.vr.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) ja www.matkahuolto.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Oppisopimuskoulutuksen matkakorvaukset

Jos et saa palkkaa oppilaitoksen oppimisympäristöissä tapahtuvan oppimisen ajalta, voit hakea opintososiaalisia etuuksia (päiväraha, perheavustus, matka- ja majoituskorvaukset). Lue lisää sivulta etuudet oppisopimuskoulutuksessa(siirryt toiseen palveluun).

Etuudet oppisopimuskoulutuksessa (majoituskorvaus)

Jos sinulle tulee ansionmenetystä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tapahtuvan opiskelun ajalta, voit hakea opintososiaalisia etuuksia. Etuuksia ovat päiväraha, perheavustus sekä matka- ja majoituskorvaukset. Sinulle kuuluvat etuudet sovitaan oppisopimuksessa.

Hakeminen tapahtuu Wilman kautta. Wilmasta löydät myös tarkemmat ohjeet ja etuuksien maksuperusteet.

Etuudet vuonna 2024

  • päiväraha 15 euroa/päivä
  • perheavustus 17 euroa, jos sinulla on alle 18-vuotiaita huollettavia
  • matkakorvaus halvimman kulkuneuvon mukaan, jos matka on yli 10 km. Autolla matkustaessa 0,33 €/km (maksetaan koulutusjaksoittain, esimerkiksi yksi matkakorvaus kolmelle lähipäivälle, jos koulutusjakson kesto on kolme päivää yhtäjaksoisesti)
  • majoituskorvaus 8 euroa/opetuspäivä, jos opiskelu tapahtuu kotipaikan tai oppisopimuspaikkakunnan ulkopuolella ja edellyttää yöpymistä.
Opiskelu työttömyysetuudella

Voit saada työttömyysetuutta omaehtoisen opiskelun ajalta, jos olet

  • ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi ja työnhakusi on voimassa
  • vähintään 25-vuotias
  • TE-toimiston tai kuntakokeilun arvion mukaan koulutuksen tarpeessa ja opiskelu parantaa ammattitaitoasi ja mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla
  • sopinut työllistymissuunnitelmassa opintojen tukemisesta työttömyysetuudella ennen opintojen aloittamista.

TE-toimisto arvioi ennen päätöstä, parantaako koulutus ammattitaitoasi ja mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla sekä täyttyvätkö muut edellytykset.

Työttömyysetuus koostuu työttömyyspäivärahasta tai työmarkkinatuesta sekä kulukorvauksesta. Työttömyysetuutta voi saada enintään 24 kuukautta. Saat TE-toimistoon tai kuntakokeiluun toimitettavan Koulutuspalvelun tuottajan selvitys työttömyysetuudella tuettavaksi suunnitelluista opinnoista (TEM621 tai KK621) -lomakkeen opintotoimistosta sen jälkeen, kujn HOKS-keskustelusi on käyty ja opiskeluaikasi on tarkentunut.

Lue lisää Te-toimiston verkkosivulta: Työmarkkinatori(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Opiskelu työvoimakoulutuksessa

Riveriassa voi opiskella myös työvoimakoulutuksessa. Ammatillinen työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille tai työttömyysuhan alaisille aikuisille, jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa. Tutustu haussa oleviin työvoimakoulutuksiin: TE-palvelujen haku(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Työvoimakoulutukseen hakeudutaan TE-toimiston kautta. Työvoimakoulutuksen aikana saat samaa etuutta kuin työttömänä. Jos olet sopinut työvoimakoulutuksesta työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa, voit saada työttömyysetuuden korotettuna. Lue lisätietoja etuuksista Te-toimiston sivuilta: Koulutus ja opiskelu(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Kuntoutusraha

Nuoren kuntoutusraha

Nuoren kuntoutusraha on Kelan myöntämä etuus opiskelun tai muun työelämään tähtäävän kuntoutuksen ajalle 16-19 -vuotiaille. Saadaksesi kuntoutusrahaa sinulla tulee olla kotikunnassasi laadittu henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma. Tavoite on, että suoriudut opinnoistasi siinä ajassa, jolle kuntoutus on myönnetty. Tuki haetaan Kelalta, joka seuraa opintojesi ja kuntoutumisesi etenemistä. Lue lisätietoa Kelan sivuilta: Nuoren kuntoutusraha(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Kuntoutusraha

Työeläkelaitokset tukevat ammatillista kuntoutumista esimerkiksi uudelleen kouluttautumiseen maksettavalla kuntoutusrahalla(siirryt toiseen palveluun). Voit hakea kuntoutusrahaa, kun sinulle on suunniteltu kuntoutuspolku oman lääkärisi ja työeläkeyhtiösi kanssa. Tutustu aiheeseen: Työeläkelaitoksen sivut(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Kuntoutusraha ja oppisopimus

Oppisopimuskoulutuksen ajalta saamasi palkka vaikuttaa kuntoutusrahan maksamiseen. Lue lisää Kelan sivulta.(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Aikuiskoulutustuki

Aikuiskoulutustuki lakkaa:

Aikuiskoulutustukea ei voi saada syksyllä 2024 tai sen jälkeen alkaviin opintoihin.

Jos saat tällä hetkellä aikuiskoulutustukea, ei aikuiskoulutustuen lakkauttamisella ole tilanteeseesi vaikutusta niin kauan kuin opiskelet samoja opintoja kuin nytkin. Voit hakea lisää tukea samoihin opintoihin yhdessä tai useammassa osassa vuoden 2025 loppuun asti. Tutustu aiheeseen: tilanteesi muuttuessa (Työllisyysrahaston sivusto)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Jos sinulle on myönnetty nykylain mukaan aikuiskoulutustukea syksyllä 2024 alkaviin opintoihin, voisit menettää sinulle jo myönnetyn tukioikeuden.

Aikuiskoulutustuki ennen 31.7.2024 alkaviin opintoihin

Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle tai yrittäjälle ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin. Tukiaika on maksimissaan 15 tukikuukautta. Tuen avulla voi opiskella tutkinnon tai lyhyempiä koulutuksia. Tukea voi saada, jos opiskelu alkaa viimeistään 31.7.2024. Sen jälkeen alkaviin opintoihin tukea ei myönnetä.

Voit hakea tukea, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Olet ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta 
  • Olet ollut vähintään vuoden nykyisessä päätoimisessa työsuhteessasi tai yrittäjänä 
  • Koulutus soveltuu aikuiskoulutustuella rahoitettavaksi. Tukea voidaan myöntää opintoihin, jotka järjestetään Suomessa toimivissa julkisen valvonnan alaisissa oppilaitoksissa 
  • Jäät koko- tai osa-aikaiselle opintovapaalle tai yritystoimintasi tulot vähenevät vähintään kolmanneksen tukiaikana ennen opiskelun alkua valmistuneeseen verotukseen verrattuna
  • Kuulut Suomen sosiaaliturvan piiriin  
  • Et saa toista tukea tai avustusta, joka estää aikuiskoulutustuen saamisen.

Lue lisää Työllisyysrahaston sivuilta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).