eRiverian opiskelijatarinoita: Oona

eRiveria > Tietoa meistä > eRiverian opiskelijatarinoita > eRiverian opiskelijatarinoita: Oona

Oona Tyynelä etenee matemaattisten aineiden opinnoissaan suunniteltua nopeammin hybridimallin avulla

Tänä syksynä maaseutuyrittäjän opinnot Riverian Kiteen koulutusyksikössä aloittanut Oona Tyynelä on hyödyntänyt ahkerasti matemaattisten aineiden hybridimallin tarjoamaa mahdollisuutta edetä opinnoissa suunniteltua nopeammin. 16-vuotias Tyynelä suoritti heti 2. jakson alussa kahden jakson edestä pakollista matematiikkaa ja on nyt siirtynyt alun perin keväälle suunniteltuun fysiikan pakolliseen opintoon.

– Matematiikan aloituskerran jälkeen aloin tehdä opintoa iltaisin kotona eteenpäin. Kun aloitti yhden tehtävän, jäikin nopeasti koukkuun. Tällainen mahdollisuus itseopiskeluun on hyvä motivaation lähde, sillä sen ansiosta voi nopeuttaa opintoja. Peruskoulussa tällaista mahdollisuutta ei ollut.

”Kun matematiikkaa teki pitkiä päiviä, välillä piti tuulettaa aivoja.”

Verkko-opinto sisältää oppitunteja, joissa hankitaan osaamista. Oppitunnit koostuvat teoriasivuista ja oppimistehtävistä. Oppitunteja on polutettu muun muassa taitotason mukaisesti, mikä mahdollistaa yksilölliset oppimispolut. Oppimistehtäviä opiskelijat voivat tarvittaessa pohtia ohjaajan lisäksi esimerkiksi kaverin kanssa.

– Oppitunneissa oli sopivasti esimerkkejä ja riittävästi harjoitustehtäviä. Kirjoitin oppituntien aikana muistiinpanoja ja sain oppituntitehtäviin tarvittaessa apua kotiväeltä. Jos tehtävävastaus oli väärin, palautteena tullut vinkki auttoi laskemaan seuraavan samantyyppisen tehtävän oikein, Tyynelä toteaa.

Verkko-opinnon arvioitavissa tehtävissä osoitetaan osaamista, eli ne vastaavat lähiopetuksen tenttejä. Arvioitavat tehtävät tehdään lähtökohtaisesti itsenäisesti.

– Ohjeet olivat tosi selkeitä, eikä yleensä hirmu pitkiä ja kuvitukset olivat tosi hyviä. Jos arvioitavasta tehtävästä tuli hylätty arviointi, kertasin muistiinpanoja ja lähdin välillä tekemään jotakin muuta. Kun palasin tehtävän ääreen se alkoi yleensä sujua ja yläkoulussakin käydyt samat asiat palasivat jälleen mieleen, Tyynelä muistelee.

Verkko-opinnoista löytyvän Edistymisen seuranta -palkin Tyynelä kokee erittäin motivoivana.

– Seurasin tiiviisti vihreiden oikein-merkkien kertymistä ja esimerkiksi TDY-opinnossakin käyn säännöllisesti katsomassa, jokohan punainen ruksi on vaihtanut väriä, Tyynelä kuvailee.

”Kun takana oli jo oman alan työkokemusta, matematiikan opintoon oli helppo keksiä oman alan esimerkkejä.”

Kesän ja syksyn naapurin nautatilalla työskennellyt Tyynelä tuntee jo tulevan alansa työtehtäviä. Omalla alallaan Tyynelä kokee tarvitsevansa matematiikan aiheista eniten peruslaskutoimituksia.

– Karjatilalla oleellisin matematiikkaa sisältävä päivittäinen työtehtävä on appeenteko, jossa tarvitaan yhteen- ja vähennyslaskua. Matematiikan opinnoissa kivoimpia tehtäviä olivat osioiden päättötehtävät, joissa sai keksiä oman alan esimerkkejä ja kertoa niistä. Näitä tehtäviä alkoi ihan odottaa! Välillä keksin ja kirjoitin ylös aiheeseen liittyviä oman alan esimerkkejä jo osion aikana.

Myös alv-laskut tuntuivat tulevasta yrittäjästä hyödyllisiltä.

– Alvit eivät olleet entuudestaan tuttuja mutta yrittäjänä tulen varmasti niitä tarvitsemaan, Tyynelä päättää.


eRiveria 6.11.2020 // Teksti: Sanni Suominen // Kuva: Ville Kinnunen

Tausta

  • Matemaattis-luonnontieteelliset opinnot suoritetaan Kiteen yksikössä hybridimallilla.
  • Tässä mallissa opiskelijat suorittavat työjärjestykseen merkittyjen tuntien aikana matematiikan, fysiikan ja kemian verkko-opintoja.
  • Tunneilla on paikalla ammatillinen ohjaaja, joka ohjaa ja tukee opiskelijan oppimista.
  • Oppitunneille on tarkoitus osallistua, kunnes jaksolle suunniteltu verkko-opinto on suoritettu.