Vuoden 2023 eRiverialaiset opiskelijat: onnittelut Laurille, Tuijalle ja Essille!
eRiverian verkko-opettajat ehdottavat vuosittain palkittaviksi opiskelijoita, jotka ovat opiskelleet verkossa sisukkaasti ja aktiivisesti ja joiden taidot ja asenne ovat kehittyneet myönteisesti. Vuoden 2023 palkittujen opiskelijoiden kommentit alla:
Lauri Nieminen
kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Riveria

”Kokemukseni verkko opinnoista on ollut vähän kaks puolista, välillä ollut ihan mukavaa tehdä tehtäviä ja sitten välillä ollut ärsyttävää, kun on pitänyt olla ihan tarkka tehtävissä, mutta ymmärrän toki, että tehtävien pitää olla joissakin täsmälleen oikea, jotta se voidaan hyväksyä.
Verkkotehtävät alkoivat olemaan helppoja, kun oikeasti tutustui aiheeseen, luki tarkasti aineiston läpi ja etsi netistä tietoa. Suurin osa tehtävien vastauksista löytyi jo suoraan aineistosta.
Verkko opinnot ovat siitä olleet minulle hyödyllisiä siitä, että olen niiden kautta saanut lisää tietoa vähän jokaisesta aineesta ja esimerkiksi tähän annan, vaikka CV:n tekemisen.
Itse tykkäsin enemmän etäopinnosta, sillä ei tarvinnut matkustaa linkalla joka päivä tunnin verran, vaan pystyi suoraan kotona tehdä tehtäviä.”
Tuija Louhenkari
sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Riveria

”Verkko-opinnot ovat olleet mielenkiintoisia ja niitä on ollut mukava tehdä. Olen saanut kerrata jo aikaa sitten opiskeltuja asioita monipuolisesti ja myös oppia paljon uuttakin.
Minua kiinnostaa uuden oppiminen ja näin ammatinvaihtajana elämänkokemuksesta on ollut suuri etu verkko-opinnoissa. On aiemmin opittua, että paloauto on punainen, ja elämänkokemuksen myötä ymmärrän miksi se on punainen. Eikä pyörääkään tarvitse enää keksiä uudelleen.
Tiedon hankkiminen on tänä päivänä helppoa, ja olenkin hyödyntänyt sitä seikkaa verkko-opinnoissani monipuolisesti.
Työn, päiväopintojen ja verkko-opiskelun yhteensovittamisessa on omat haasteensa, mutta päätin pärjätä. Ja myös pärjään.
Työsarkaa verkko-opinnoissa vielä riittää, mutta jokainen askel on eteenpäin kohti uutta ammattia ja työelämää. Arvostan suuresti Suomen koulutusjärjestelmää, että minäkin saan opiskella ilmaiseksi uuden ammatin. Haluan käyttää tämän mahdollisuuden parhaan taitoni mukaan jatkossakin.”
Essi Pajulahdesta
Pajulahti, nyttemmin osa Kolmen kampuksen urheiluopistoa, on eRiverian asiakasoppilaitos
”Suoritan eRiveriassa liikunnanohjauksen perustutkintoon kuuluvat YTO-opinnot. Olen tiivistänyt koulutuksen kolmesta vuodesta kahteen vuoteen, ja siksi teen YTOT itsenäisesti verkossa. eRiveriassa opinnot sujuivat hyvin. Sain tehdä kurssit omaan tahtiin, miten milloinkin ehdin ja jaksoin. Jos ilmeni jotakin haasteita, olin yhteydessä kurssin opettajaan, ja sain aina pikaisestikin apua.”
Onnittelut vielä palkituille opiskelijoille!