Riveria palkitsi opiskelijoitaan lähes 30 000 eurolla
Riveria jakoi juhlavuoden rahastostaan stipendejä 59 opiskelijalle. Stipendien yhteissumma oli 29 500 euroa. Palkitsemistilaisuus järjestettiin Joensuussa 18. joulukuuta.
Stipendit jaettiin opintojen eri vaiheissa oleville opiskelijoille opintomenestyksen perusteella. Lisäksi viisi opiskelijaa palkittiin Taitaja-menestyksestä. Palkittuja opiskelijoita on useilta eri aloilta ja kaikista koulutusyksiköistä.
Riverian 60. juhlavuoden rahasto perustettiin vuonna 2024. Rahaston tavoitteena on kannustaa ja palkita Riverian opiskelijoita ammatillisissa opinnoissa. Riverian yhtymävaltuusto päätti sijoittaa rahaston pääomaksi miljoona euroa. Rahastosta jaetaan stipendejä ja avustuksia opiskelijoille vuosittain. Ensimmäisen kerran rahastosta jaettiin avustuksia vuonna 2024.
– Hakemuksia saimme runsaasti ja olemme iloisia, että pystymme rahastosta tukemaan huomattavalla summalla useita opiskelijoitamme, kertoo kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen.
Yksi palkituista oli sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa opiskeleva Anni Kärki, joka kertoi innostuneensa opiskelusta aikuisiällä. Entinen myymäläpäällikkö toimii sijaisvanhempana, ja sitä kautta sosiaali- ja terveysalan opinnot tuntuivat merkityksellisiltä.
– Olen opintovapaalla kevääseen saakka, mutta voi olla, että opiskelu jatkuu senkin jälkeen. Olen tehnyt väylän kautta jo 30 opintopistettä sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnon opintoja, Kärki iloitsee.
Huomionosoitus tuntuu aikuisesta alanvaihtajasta erityisen mukavalta.
– En ole koskaan ollut tällä tavalla palkittavana.