Liitutaulusta verkko-opintoon

Kieltenopettajan työssä olen saanut toimia monenlaisissa oppimisympäristöissä, erilaisia, enemmän tai vähemmän laadukkaita välineitä hyödyntäen, eri-ikäisten oppijoiden parissa. Tilat, joissa olen työtäni tehnyt, ovat vaihdelleet luokkahuoneista luentosaleihin ja yhdistetystä kahvio-opiskelutilasta kielistudioihin. Työvälineiksi tarjolla on ollut liitutaulua, kelanauhuria, piirtoheitintä, kasettisoitinta, cd-soitinta, valkotaulua, dokumenttikameraa, dataprojektoria ja tietokonetta. Opiskelu on tapahtunut painettuja oppikirjoja tai opettajan laatimia opetusmonisteita käyttäen. Vaikka ulkoiset puitteet ovatkin tärkeät, on kielten opiskelussa pidetty olennaisena opettajan/kouluttajan ja oppijan välistä reaaliaikaista, kasvokkain tapahtuvaa kontaktia. Nykyisessä opetussuunnitelmassakin kielten opintojen nimet alkavat sanoilla ”Viestintä ja vuorovaikutus…”. Mutta miten sitten kielet ja opiskelu verkossa sopivat yhteen?

Kun jo pitkän aikaa sitten alettiin puhua tietotekniikan laajemmasta hyödyntämisestä kielten opiskelussa, täytyy tunnustaa, että en aivan innosta hihkuen asiaan suhtautunut ja pidin parempana perinteisiä opiskelumenetelmiä. Ehkä kyse oli osin myös siitä, että tietoteknisiä resursseja tai omaa osaamista ei ollut runsaasti. Onneksi ihminen on suostuteltavissa edes kokeilemaan jotain uutta, ja oppimiskykyäkin löytyy, kun sopivaa motivointia osuu kohdalle. Niinpä perinteisten oppikirjojen ja monisteiden rinnalla alettiin aluksi hyödyntää sähköpostia. Iso osa opinnoista suoritettiin entiseen tapaan luokassa, mutta opiskelijat saivat myös etätehtäviä, jotka välitettiin sähköpostitse. Sitten tulivat Moodle ja pilvipalvelut. Moodle toimi aluksi eräänlaisena materiaalivarastona, johon oli kätevää tehdä kurssipohjia. Kokoonnuimme kontaktiopetuksessa lukujärjestyksen mukaisesti ja käytimme materiaaleja Moodlesta. Olennaista oli, että opiskelijoille löytyi riittävästi tietokoneita.

Entä seuraava vaihe – kokonaiset kieliopinnot verkko-opinnoiksi? Tutustuin verkko-opetukseen ohjatessani opiskelijaryhmiä muissa yhteisissä aineissa. Tuolloin huomasin verkko-opinnon mahdollisuudet. Moodle-pohjalle tehdyt verkko-opinnot olivat jotain aivan muuta kuin itse laatimani kurssit kontaktiopetuksen tueksi. Opiskelija pääsi harjoittelemaan ja oppimaan monipuolisilla tehtävillä niitä taitoja, joita hänellä on oltava tutkinnon suorittaakseen. Verkko-opintoon on mahdollista sisällyttää kielten hallinnan kannalta tärkeitä harjaannuttavia oppitunteja sekä osaamista osoittavia tehtäviä. Opiskelija lukee, kirjoittaa, kuuntelee ja puhuu – tekee siis samoja harjoitteita kuin kontaktiopetuksessakin. Opettaja antaa opiskelijalle henkilökohtaisen palautteen osaamisesta sekä ohjaa ja kannustaa koko verkko-opinnon ajan.

Onko suuntaus se, että kaikki kieliopinnot suoritetaan jonkin ajan kuluttua verkossa? Mielestäni järjestelmää ei ole tarpeen keikauttaa niin, että lähestytään ääripäätä, jossa verkko on pääasiallinen työympäristö. Erilaiset opiskelijat pitää huomioida, kun henkilökohtaisia opintopolkuja suunnitellaan. Kontaktiopetukseen pitää olla resursseja ja se tulisi mahdollistaa opiskelijoille, joiden opinnoissa eteneminen tapahtuu parhaiten perinteisen opetuksen ja valmennuksen avulla. Mutta verkko-opinnot ovat erinomainen vaihtoehto silloin, kun opiskelijalla on niin henkilökohtainen opiskelupolku, että aikaan ja paikkaan sidottu opiskelu hidastaisi opintojen etenemistä, ja opiskelijalla on kyky itsenäiseen opiskeluun. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa kieli- ja muita yhteisiä opintoja suoritetaan siksi, että opiskelija valmentautuu työelämään monipuolisia taitoja omaavaksi oman alansa ammattilaiseksi. Miksi ei siis hyödyntää ammatillisen koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia hankkia osaamista erilaisilla tavoilla, myös verkossa.