Ihmettelyjä verkko-opettajan työstä


Aloitettuani verkko-opettajana olen törmännyt ihmettelyihin uravalinnastani. Olen pohtinut itsekin aiemmin samoja asioita. Kysymykset, joita minulta on kysytty ja joita olen itsekin esittänyt, sisältävät monenlaisia ennakkoluuloja verkko-opetukseen liittyen. Osa niistä pohjautuu ihmisten omakohtaisiin kokemuksiin, osa kuulopuheisiin. Osan perustana ovat mielikuvat. Tässä muutamia ihmetyksen aiheita ja ajatuksia niihin liittyen:


Etkö sinä oikeasti tapaa opiskelijoita lainkaan?

En juuri, ainakaan perinteisessä mielessä. En tapaa suurinta osaa opiskelijoista kasvokkain luokkatilanteessa. Sen sijaan tapaan heistä jokaisen verkon välityksellä. Tapaamisen muodot ovat tehtävien palautuksia ja niihin kommentointeja, Wilma-viestejä ja sähköposteja. Ajattelin aiemmin itsekin, että opiskelijoiden tapaaminen opetustilanteissa on luontevinta luokassa. Käytännön kokemus on osoittanut, että verkkoympäristö on varsin hyvä vaihtoehto. Siellä kohtaan jokaisen opiskelijan henkilökohtaisesti, juuri hänen tehtäväpalautustensa kautta. Minulla on mahdollisuus antaa jokaiselle opiskelijalle ihan oma henkilökohtainen palaute – siihen ei aina ole mahdollisuutta luokkatilanteissa. Minulle siinä on kyse aidosta vuorovaikutustilanteesta, joka vain tapahtuu verkkoympäristössä. Vastaus kysymykseen siis on: Kyllä, tapaan opiskelijoita. Kaiken aikaa.


Verkko-opetus, kuulostaa tylsältä!

Tylsäksi en ole työtä kokenut. Verkon välityksellä tapahtuva kommunikointi opiskelijoiden kanssa on mielenkiintoista ja aitoa. Palaute on varsin suoraa ja auttaa itseäni kehittymään. Ylipäänsä verkko-opetuksen kehittäminen on kaukana tylsästä. Sen tarjoamat mahdollisuudet, uusien lähestymistapojen pohtiminen, jatkuva sisällön parantaminen ja palautteisiin reagoiminen pitävät kyllä hereillä. Valmiiksi ei tässäkään työssä tule koskaan ja hyvä niin.


Jatkuva tietokoneella istuminen on varmasti raskasta

Tämä on kyllä ihan totta. Ihmistä ei ole tehty olemaan paikallaan eikä keho voi hyvin, jos liikettä ei ole riittävästi. Se, että verkko-opetustyö on fyysisesti vaativaa, oli minulla tiedossa. Tiedän aikaisempien kokemusten perusteella, miltä tuntuu, kun keho on niin jumissa, että pään kääntäminenkin tuntuu mahdottomalta. Tämän vuoksi olen kiinnittänyt alusta saakka huomiota fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Säännöllinen liikkuvuus- ja voimaharjoittelu ennaltaehkäisevät ongelmien syntymistä. Työ on saanut aikaan sen, että liikun aiempaa enemmän ja voin paremmin.


Verkko-opinnot eivät sovi kaikille!

Tämä on todennäköisesti totta. Samalla tavalla on totta sekin, että on olemassa varsin vähän asioita, jotka sellaisenaan sopivat kaikille. Tämä pakottaa meidät erilaisten vaihtoehtojen kehittämiseen ja erilaisuuden huomioimiseen. Verkko-opetuksessa se tarkoittaa muun muassa sitä, että opintojen sisältöjä ja alustaa parannetaan koko ajan. Haastavissa tilanteissa opiskelijoille tarjotaan tukea, ja uusia oppimismenetelmiä kehitetään kaiken aikaa.


Lopuksi

Opetustyö on täynnä haasteita ja mahdollisuuksia – oli kyse sitten perinteisestä lähiopetuksesta tai verkossa tapahtuvasta opetuksesta. Molemmissa on kyse oppimisesta – sekä opiskelijoiden että opetustyötä tekevien. Oppiminen on ihanaa ja raastavaa, välillä helppoa ja välillä haastavaa. Tunne siitä, kun onnistut jossakin, jonka eteen olet joutunut ponnistelemaan, on korvaamaton. Näitä onnistumisen hetkiä onneksi elämään mahtuu, ja niitä voi kokea aivan yhtä lailla verkon välityksellä kuin reaalimaailmassa.

Sari Lehikoinen

Verkko-opettaja, yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
eRiveria